Rakkaudesta on kirjoitettu vuosituhansia. Sitä ovat käsitelleet runoilijat, filosofit, psykologit ja antropologit. Rakkautta on yritetty selittää biologisin ja fysiologisin tutkimustuloksin. Kuitenkin rakkaus ilmiöna on edelleen mysteeri. Tietämyksemme valossa jokainen yksilö luo oman tyyppinsä mukaisen sisäisen käsityksensä
rakkaudesta, jota hän tavoittelee elamänsä aikana. Jokainen yksilö uskoo alitajuisesti, että hänen käsityksensä rakkaudesta on yleispätevä, jokaisen hyväksyttävissä ja hän toimii tämän mukaisesti. Tästä uskomuksesta seuraa pettymyksiä. Rakkaus on yhdelle ihmistyypille huolenpitoa, toiselle romanttisia tunteita, kauniita sanoja ja toistuvia rakkauden vakuutteluja, kolmannelle taas yhteistä arkista aherrusta ja kumppanuutta. Tämä kirja lähestyy rakkautta, seksiä ja parisuhdetta syvyyspsykologian ja Enneagrammi-typologian näkökulmasta. Kirjoittajien käsityksen mukaan eroottinen parisuhde ja siihen liittyvä rakkaus perustuu yksilöiden kokonaisvaltaiseen viestintään, jossa kumpikin osapuoli odottaa palautetta oman sisäisen rakkauskäsityksensä mukaisesti. Millaista palautetta kukin odottaa, se riippuu asianomaisen persoonallisuustyypistä. Jos odotus ei täyty, on rakkaussuhde kriisissä ja parisuhteen harmonia kadoksissa.

Книга на финском языке:
Victoria Ryabukhina, H. O. Savolainen
«Vakka ja Kansi Rakkaus, Seksi ja Enneagram» Publishing: Elämän Sampo ry. – Tampere, Painettu Pietarissa, 2007, SDN 978-952-92-1460-0, 176 s
Серия книг “Информация и человеческая коммуникация”.

Подробнее

Заказать

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован. Обязательные поля помечены *